Pyhät kirjoitukset      Tutkimisen apuneuvot  | Hae  | Asetukset  | Merkityt kohdat  | Ohje  | Suomi 
Tulosta   < Edellinen  Seuraava >
Mormonin kirja
LUKU 2
  15 Ja tapahtui, että minun murheeni palasi minuun jälleen, ja minä näin, että aarmonaika boli heiltä ohitse sekä ajallisesti että hengellisesti, sillä minä näin tuhansittain heitä lyötävän maahan avoimessa kapinassa Jumalaansa vastaan ja kasattavan kuin lantaa maan päälle. Ja näin oli kulunut kolmesataaneljäkymmentäneljä vuotta.

Alaviitteet
15a
Hel. 13:38.
  38 Mutta katso, teidän akoetusaikanne on ohitse; te olette blykänneet pelastuksenne päivää, kunnes on ikuisesti liian myöhäistä ja teidän tuhonne on varmistettu; niin, sillä te olette koko elinaikanne tavoitelleet sitä, mitä ette voineet saada, ja te olette tavoitelleet connea tekemällä pahaa, mikä on vastoin sen vanhurskauden luonnetta, joka on meidän suuressa ja iankaikkisessa Päämiehessämme.
b
Jer. 8:20.
OL 56:16.
  16 Voi teitä arikkaita, jotka ette halua bantaa omaisuudestanne cköyhille, sillä teidän drikkautenne turmelevat teidän sielunne; ja tätä te valitatte rangaistuksen ja tuomion ja suuttumuksen päivänä: eSadonkorjuu on ohi, kesä on päättynyt, ja minun sieluni on pelastamatta!