Oppi ja liitot
LUKU 78
Ilmoitus, joka annettiin profeetta Joseph Smithin kautta Hiramissa Ohiossa maaliskuussa 1832 (History of the Church, 1:255–257). Herra antoi Joseph Smithille organisaation varastohuoneen perustamiseksi köyhien hyväksi. Aina ei ole ollut toivottavaa, että niiden henkilöiden nimet, joille Herra on puhunut ilmoituksissa, olisivat maailman tiedossa; sen tähden veljistä käytettiin tässä ja eräissä myöhemmin julkaistuissa ilmoituksissa muita kuin heidän oikeita nimiään. Kun henkilöiden nimiä ei enää tarvinnut pitää tuntemattomina, heidän todelliset nimensä mainittiin siitä lähtien hakasulkeissa. Koska nykyisin ei ole mitään merkittävää tarvetta jatkaa salanimien käyttöä, tässä käytetään nyt ainoastaan oikeita nimiä alkuperäisten käsikirjoitusten mukaan.
1–4 Pyhien tulee järjestää ja perustaa varastohuone. 5–12 Heidän omaisuutensa viisas käyttö johtaa pelastukseen. 13–14 Kirkon tulee olla riippumaton maallisista valloista. 15–16 Mikael (Aadam) palvelee Pyhän (Kristuksen) johdolla. 17–22 Siunattuja ovat uskolliset, sillä he perivät kaiken.
1
HERRA puhui Joseph Smith nuoremmalle sanoen: Kuulkaa minua, sanoo Herra, teidän Jumalanne, te, jotka on asetettu minun kirkkoni aylipappeuteen ja jotka olette kokoontuneet yhteen;
2
ja kuunnelkaa hänen aneuvoaan, joka on basettanut teidät korkeudesta ja joka puhuu teidän korvissanne viisauden sanoja, jotta teillä olisi pelastus siinä, minkä olette tuoneet minun eteeni, sanoo Herra Jumala.
3
Sillä totisesti minä sanon teille, että aika on tullut ja on nyt käsillä; ja katso ja näe, on välttämätöntä, että kansallani on aorganisaatio bvarastohuoneen asioiden järjestämiseksi ja vakiinnuttamiseksi kansani cköyhiä varten sekä tässä paikassa että dSiionin maassa —
4
pysyväksi ja ikuiseksi laitokseksi ja veljeskunnaksi minun kirkolleni, edistämään asiaa, jolle olette omistautuneet, ihmisen pelastukseksi ja teidän Isänne kunniaksi, joka on taivaassa;
5
jotta voitte olla asamanarvoisia taivaallisten asioiden yhdistäminä, niin, ja maanpäällisten asioiden myös, saadaksenne taivaallisia.
6
Sillä ellette ole samanarvoisia maanpäällisissä asioissa, ette voi olla samanarvoisia taivaallisten saamisessa;
7
sillä jos te tahdotte, että minä annan teille sijan aselestisessä maailmassa, teidän täytyy bvalmistautua ctekemällä sitä, mitä minä olen käskenyt teidän tehdä ja olen vaatinut teiltä.
8
Ja nyt, totisesti näin sanoo Herra: On tarpeen, että te, jotka olette liittyneet yhteen tähän aveljeskuntaan, teette kaiken minun bkunniakseni;
9
eli toisin sanoen, palvelijani Newel K. Whitney ja palvelijani Joseph Smith nuorempi ja palvelijani Sidney Rigdon istukoot neuvostossa pyhien kanssa, jotka ovat Siionissa.
10
Muuten aSaatana pyrkii kääntämään heidän sydämensä pois totuudesta, niin että heistä tulee sokeita eivätkä he ymmärrä niitä asioita, jotka on valmistettu heille.
11
Sen tähden minä annan teille käskyn valmistautua ja järjestäytyä sitoutumalla eli tekemällä ikuisen aliiton, jota ei voi rikkoa.
12
Ja se, joka rikkoo sen, menettää virkansa ja asemansa kirkossa, ja hänet luovutetaan Saatanan akuritettavaksi lunastuksen päivään asti.
13
Katso, tämä on valmistautumista, jolla minä valmistan teitä, ja perustus ja esimerkki, jonka minä annan teille ja jonka avulla te voitte toteuttaa käskyt, jotka on annettu teille;
14
jotta minun sallimukseni kautta, huolimatta aahdingosta, joka laskeutuu teidän päällenne, kirkko voi pysyä riippumattomana kaikista muista luoduista selestisen maailman alapuolella;
16
ja joka on nimittänyt aMikaelin teidän ruhtinaaksenne ja vahvistanut hänen jalkansa ja nostanut hänet korkeuteen ja antanut hänelle pelastuksen avaimet Pyhän neuvosta ja johdolla, hänen, joka on vailla päivien alkua tai elämän loppua.
17
Totisesti, totisesti minä sanon teille: Te olette pieniä lapsia, ettekä te ole vielä ymmärtäneet, kuinka suuria siunauksia Isällä on käsissään ja valmistettuna teille;
18
ettekä te voi akestää kaikkea nyt; olkaa kuitenkin rohkealla mielellä, sillä minä bjohdatan teitä. Valtakunta on teidän, ja sen siunaukset ovat teidän, ja ciankaikkisuuden rikkaudet ovat teidän.
19
Ja se, joka ottaa kaiken vastaan akiitollisin mielin, kirkastetaan; ja sitä, mikä on tästä maasta, lisätään hänelle jopa bsatakertaisesti, niin, enemmänkin.
20
Tehkää sen tähden sitä, mitä minä olen käskenyt, sanoo teidän Lunastajanne, nimittäin Poika aAhman, joka valmistaa kaiken, ennen kuin hän bottaa teidät;
21
sillä te olette aEsikoisen kirkko, ja hän btempaa teidät ylös pilven sisässä ja määrää jokaiselle hänen osansa.
|